torstai 8. tammikuuta 2015

Kelkka kulkee ja pakarat parkuu




Heipä hei! Pääni on jäässä, mutta ei se mitään, pakkasen puolella liikutaan tänään muutenkin. Olimme pulkkamäessä. Joka ikinen vuosi olen kovalla tohinalla paimentanut katraan mäkeä laskemaan näkymät punaposkisista riemuun pakahtuvista palleroista mielikuvissa siintäen. Todellisuus on sitten toista. Jaakko pari kertaa jaksanut laskea, ja sitten halunnut muualle/kotiin, Ahti taas ollut liian pieni (näin sen selitin) innostumaan pulkkailusta. Mutta eiköhän tänä vuonna! 



Jo lähtiessämme kohtasimme pienimuotoisen haasteen, sillä Ahti halusi vetää pulkkaa, mutta ei istua kyydissä, Jaakko taas nimenomaan halusi kyytiin, vaan on liian painava Ahdin vedettäväksi. No, vedimme Ahdin kanssa yhdessä, kyllähän nyt vaunuja helposti työntää yhdelläkin kädellä. Ahti nimitti muuten pulkkaa "kelkaksi", "minun kelkkani".

Mäelle tultuamme Jaakko otti nokkiinsa, koska ei olisi halunnut vuorotella. Juu-u, meillä on vain yksi pulkka, harkitsen ostavani toisenkin, mutta käyttöaste saisi ensin vähän parantua. Jaakon sai houkuteltua uudestaan mäkeä alas, mutta kun hän huomasi, ettei vetopalvelu ylös pelannut tarpeeksi hyvin, alkoivat muut touhut kiinnostaa enemmän. Ahti ei suostunut laskemaan, ei yksin eikä minun kanssani. Hän halusi vetää pulkkaa mäkeä alas, ja myös työntää minua vauhtiin. Joten jouduin sitten uhrautumaan, ja loppujen lopuksi laskin varmaan itse eniten. Jihhuu!






Kotimatka sujui tuttuun tapaan itkien ja parkuen. Kaipasin kolmatta kättä, sillä se, mikä onnistui hyvin menomatkalla, osoittautui palatessa haastavaksi. Olisi pitänyt vetää pulkkaa, työntää vaunuja JA kiskoa perässään vastaanhangoittelevaa kiukkupussia. Onneksi Ahti pisti hanttiin lähinnä muodon vuoksi, joten selvittiin. Ainakin äidillä oli punaiset posket, ja tiettyä pakahtumistakin aistittavissa. Vielä on talvea jäljellä, ja kyllähän pojilla oli hauskaa, ei vain siten kuin olisi minusta kuulunut olla.




Saatoitte mahdollisesti vähän naureskella viiden minuutin kahvakuulatreenilleni, myönnän itsekin olleeni enemmän tai vähemmän huvittunut. Tänään ei enää naurattanut! Pakaralihaksista nilkkoihin ovat jalat huutaneet armoa tänään. Huomenna uudestaan, ehdin vielä saamaan kolme kertaa tälle viikolle. Ymmärrättehän, en minä ole rapakunnossa, harjoitus vain oli kovin tehokas.

Mainittakoon tähän väliin, että blogini on tähän asti luotu kokonaan puhelimella, eli mahdolliset ulkonäölliset puutteet saa laittaa sen piikkiin. Minun graafisissa taidoissani ei luonnollisestikaan ole moitteen sijaa (teknisistä puhumattakaan, niistä en kehtaa edes valehdella).

Tässäpä vielä hauskaksi lopuksi leikkipuistossa vastaantullut näky. Sain siitä juuri ja juuri pari kuvaa ennen kuin rakkaat riiviöt pääsivät siihen käsiksi, oli ilmeisen vastustamaton. "Äiti, me hajotimme sen!"





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?