maanantai 13. huhtikuuta 2015

Salainen tavoite julki

Nyyh. Nyt se sitten alkaa. Olette ehkä esittelysivulta huomanneet, että en ole vielä saanut opintojani päätökseen. Gradu on ollut tekeillä vuodesta 2009, ja olen tasaisin väliajoin yrittänyt sitä valmiiksi. Kokopäiväinen lastenhoito on osoittautunut ennemminkin esteeksi kuin hidasteeksi, mutta sitkeästi yritän uudestaan. Nyt on taas sen aika.




Tämän blogin salainen tavoite on ollut paitsi tehdä minusta hoikka, hyväkuntoinen ja siisti, myös rutinoittaa minut iltaisin koneen eteen vähän kirjoittelemaan. Se tavoite on nyt täyttynyt, ja on tullut aika soveltaa tätä rutiinia graduntekoyritysnumero viiteensataan. Se nyt tietysti vie blogilta iltahetken, mutta en aio siirtyä päivittämään vain viikonloppuisin, ettei koko blogi jää. Päivittäin laitan jotain lastenhoidon lomasta, yleensä varmaan lyhyttä ja ytimekästä. Viikonloppuisin yritän sitten vähän pidempiä kirjoituksia taiteilla.




Pidätän oikeudekseni lyödä huomenna hanskat tiskiin ja todeta keskimmäistä poikaani lainaten: "Liian hankalaa!" Tai ylihuomenna. Tai ensi viikolla. Minlään älyllisen tekeminen iltaisin on lähes ylivoimaista, tämä blogikin on usein sillä rajalla.




Hätäavuksi aion nauttia iltaisin vuorotellen vihreää ja mustaa teetä, sekä kahvia. Jos oikein kova paikka tulee, niin suklaata, sipsejä ja salmiakkia. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?