torstai 31. joulukuuta 2015

Paluu naftaliiniin

Tuli kiire päivittämään vielä vuoden viimeisenä pägzivänä ikään kuin kauniiksi symboliseksi eleeksi. Aloitin blogin vuosi sitten näillä hujakoilla, oliko jopa ensimmäisenä päivänä.

Ihania kommentteja olin heti saanut, kiitos niistä, ja niinpä ikävä tuottaa pettymys. Sen enempiä kiertelemättä, en vain pysty tähän. Haluaisin pitää suht aktiivista blogia muutaman postauksen viikkotahdilla, mutta en vaan jaksa.

Joten haluan tehdä tämän virallisesti, enkä vaan kadota taas. Kiitos tästä vuodesta, siitäkin ajasta, jolloin jaksoitte käydä uudestaan ja uudestaan turhaan katsomassa, josko jotakin olisi ilmestynyt. Kiitos, kun luitte kirjoituksiani, se sai minut todella tuntemaan itseni muuksikin kuin vain maitobaariksi ja ulkoilutusautomaatiksi (mitenkään näitä tehtäviä vähättelemättä). Nyt lopetan tähän.

Hyvää uutta vuotta 2016! Piti kirjoitella vähän pidemmästikin, mutta täältä kuului jysäys, joka ei tullut raketista, vaan nuorimmaiseni putosi sängystä.

Heippa!

P.S. Jätän blogin olemaan. Ehkä koen joskus tulevaisuudessa jaksavani taas.

P.P.S. Meinasin jättää tämän kertomatta, mutta en voi vastustaa säälipisteitä: meidän perheemme ottaa uuden vuoden vastaan influenssan kourissa, kuka enemmän, kuka vähemmän.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?